KILPAILUTETAAN BUSSILIIKENNE, EI TYÖNTEKIJÖITÄ
Virkamiesesityksenä olleen nettomallin ja lautakunnasta esityksenä lähteneen bruttomallin välillä ei kaupunginhallituksessa ja joukkoliikennelautakunnassa alustaneiden asiantuntijoiden mukaan ole juurikaan eroa mitä kaupungin kustannuksiin tulee.
Bruttomalli on kaupunkiliikenteeseen paras ratkaisu, koska tällöin kaupungilla on täysin käsissään joukkoliikenteen kehittämisen avaimet. Liikenne on mahdollista suunnitella toimivaltaisen viranomaisen toimesta keskitetysti, vaikka alueella toimisikin useita liikenteenharjoittajia. Tavoitteena on saada aikaan yhtenäinen joukkoliikennejärjestelmä, josta asiakkaat hyötyvät parantuneen palvelutason ansiosta. Kun käyttäjämäärät saadaan kasvamaan ja saa kaupunki lipputulot itselleen bruttomalli tulee huomattavasti halvemmaksi kuin nettomalli.
Bruttomallia on kritisoitu siitä, että se ei kannusta yrityksiä parhaaseen mahdolliseen asiakaspalveluun. Sopimuksissa voidaan kuitenkin huomioida taloudellisen ohjauksen keinoin (bonukset ja sopimussakot), joilla saadaan liikenteenharjoittaja hoitamaan tehtävänsä hyvin. Esimerkiksi ajamattomista vuoroista johtuvan sanktion tulisi olla niin suuri, ettei yrityksen kannata jättää vuoroja ajamatta.
Bruttomallilla voidaan mahdollistaa myös pienten yritysten osallistuminen kilpailuun ja liikenteen hoitoon.
Bruttomallissa voidaan myös varmistaa ammattitaitoisen työvoiman saanti tilanteessa, jossa liikennöitsijä mahdollisesti vaihtuu uudella kilpailutuskierroksella. Työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden liikennöitsijän alaisuuteen. Kuljetusalalla on jo nyt vajetta työvoimasta ja uuden kuljettajan koulutus maksaa helposti 20.000€. Näin toimien ehkäistään myös työttömyyttä, pääkaupunkiseudulla hävinneistä yrityksistä jäi työttömyysputkeen paljon kuljettajia, jotka eläköityivät keskimäärin 53-vuotiaana. Kilpailutetaan siis vain linjat, ei työntekijöitä.
Bruttomallissa liikennöitsijällä mahdollisuus käyttää leasing-kalustoa ja vaihtoehtoa onkin käytetty kunnissa, joissa malli on käytössä. Silloin kilpailuun osallistuvilla ei ole vaikeuksia kaluston hankinnassa eikä sen poistamisessa sopimuksen mahdollisesti loppuessa.
Kokoomuksen riveistä on kuulunut viestiä, että esitys joukkoliikenteen kilpailuttamistavasta olisi käsiteltävä kaupunginhallituksessa vasta vaalien jälkeen. Esitystä perustellaan sillä, että vasemmisto tekee politiikkaa joukkoliikenteen kilpailutuksessa. Politiikkaa on myös omasta näkemyksestä poikkeavan esityksen torpedointi ja vesitys. Perusteluja tiistaisen lausunnon tueksi on edellä ja asiasta voidaan vielä jatkaa keskustelua.
Asiaa Teknisessä lautakunnassa esitellyt virkamies kuten myös toimialajohtaja korostivat asiasta päättämisen kiireellisyyttä. Asiaa on päästävä valmistelemaan pian, että tarjouspyyntö voidaan tehdä mahdollisimman perusteellisesti.
HEIKKI MOILANEN
Tekninen lautakunta – jäsen
Kunnallisvaaliehdokas