SAK:n Lahden Paikallisjärjestö ry:n työvaliokunnan kokouksessa 11.02.2004 käsiteltiin Lahden Seudun Työllisyysstrategia 2003 luonnosta.
Mielestämme strategiassa tulisi enemmän painottaa myös työnantajan vastuuta tövoiman koulutuksessa erityisesti jo työssäolevan henkilöstön ammattitaidon ylläpitämisestä. Ammattitaitoisen työvoiman tuonnin ulkomailta tulee olla vaihtoehto vasta siten kun kaikki keinot oman työvoimareservin työllistämiseen on käytetty. Koulutus tulisi järjestää pääosin julkisista varoista, mutta myös yrityksillä tulisi olla omavastuuosuus kustannuksista. Ilmaistahan ei edes koeta hyväksi. Maksuosuus todennäköisesti lisäisi yritysten kiinnostusta koulutuksen sisältöön.
Tutkimuksissa on todettu yritysten kouluttavan erityisesti AKAVAlaista ja STTK:laista henkilöstöään kun taas SAK:laiseen henkilöstön koulutukseen panostetaan huomattavasti vähemmän. Kuitenkin juuri SAK:laisissa ammateissa jäädään eri järjestelyin eläkkeelle ja tukien varaan huomattavasti aiemmin muiden keskusjärjestöjen piiriin kuuluvissa ammateissa.
Kärkihankkeista erityisesti Tavoite 4:n kärkihanke Päijät-Hämeen yrityspilotti on toimintaa johon tulee panostaa tulevaisuudessakin.
SAK:n Lahden Paikallisjärjestö toivoo olevansa niiden toimijoiden joukossa joilla on edustaja perustettavassa Työllisyysasioiden neuvottelukunnassa.
Heikki Moilanen
puheenjohtaja
SAK:n Lahden Paikallisjärjestö ry.