Kannanotto Lahden kaupungin talousarvioon vuodelle 2006

SAK:n Lahden Seudun Paikallisjärjestön mielestä peruspalvelut on tuotettava kaupungin omana palveluna. Yksityistäminen ainoastaan ideologista syistä ei saa olla ainoa ratkaisu vaan palvelujen tuottamista on tarkasteltava laajasti talouden ja tuottavuuden sekä palvelujen saatavuuden suhteen.

On käytävä läpi tehtävät, toimintatavat ja koko tulopohja sekä etsittävä uusia tulolähteitä, joilla voitaisiin rahoittaa kunnan palveluja. Tutkimusten mukaan Lahdessa kunnalliset palvelut tuotetaan jo nyt suurista kaupungeista edullisimmin. Yksityistämisen kautta saatu taloudellinen hyöty tarkoittaa monesti samalla palvelutason heikkenemistä.
Palvelujen säilyttämiseksi kaupungin tuloja on lisättävä. Keinoina on tarkasteltava mm. kaupungin yhtiöiden suurempaa tuloutusta omistajalleen. Myös pääomajärjestelyt on otettava tarkempaan tarkasteluun kaupungin tulojen lisäämiseksi. Verojen korotuskaan ei voi olla pois suljettu vaihtoehto, jos palvelujen saatavuus sitä vaatii eivätkä hallitus ja valtuusto muita keinoja niiden säilyttämiseksi löydä. Palvelujen karsiminen kohdistuu aina kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin kuntalaisiin eikä heidän asemansa enää kestä heikennyksiä.

Näissä säästötalkoissa ei saa asettaa kunnan työntekijöitä eriarvoiseen asemaan heikentämällä heidän sovittuja työehtojaan taikka käyttämällä vapaaehtoista pakkoa säästöjen saavuttamiseksi.
Henkilöstön kanssa voidaan kuitenkin käydä vuorovaikutteista keskustelua menettelyistä koskien työn uudelleen ja eläkejärjestelyjen hyväksi käyttöä. Kesällä voimaan tullut muutosturvalaki antaa hyvän työkalun näiden toimien käyttöön.

Hallitus
SAK:n Seudun Lahden Paikallisjärjestö ry.