Kirjoitus ViikkoHäme lehteen

Palkansaaja näkökulma Lahden seudun kehittämiseen, palveludirektiiviin sekä lakkoihin ja lakko-oikeuteen

SAK:n Lahden Seudun Paikallisjärjestön järjestämällä Yritystalouden kurssilla alustajana oli Lahden Seudun Yrityskeskuksen toimitusjohtaja Petri Mäkinen. Hän kävi läpi alueen klusteripohjaista elinkeinostrategiaa ja keskuksen kansainvälistä toimintaa. Esityksessään Mäkinen toi esille kaksi kärkihanketta tai –klusteria eli ympäristötekniikka- ja mekatroniikkaklusterit. Erityisesti ympäristötekniikkaa pidetään Lahden alueen tulevana vahvana sektorina. Tällä hetkellä ympäristöteknologian tuotekehitystoiminnan volyymi on 5M€:a vuodessa. Tärkeää olisi saada mukaan kehitystyöhön alueen viljelijät (MTK), sillä jo tällä hetkellä alueen 1000 sopimusviljelijää työllistävät n.6000 henkilöä kuljetusalalla ja elintarviketeollisuudessa. Mekatroniikan alalla hän kertoi olevan käynnissä viisi tuotekehityshanketta ja lisäksi useita kansainvälisiä hankkeita. Näissä hankkeissa katse on n.10 vuoden päässä, jolloin alueella olisi tuotantoa joka on sen hetkistä kärkitekniikkaa maailmassa. Lahdessa tilanne on hyvä tällä hetkellä sillä yhteistyössä ovat mukana mm. Kemppi Oy ja Oilon Oy. Uusyrityskeskuksen hän kertoi olevan Suomen toiseksi tehokkain Tampereen jälkeen eri tunnusluvuilla mitaten. Kansainvälisessä toiminnassa LAKESin strategia on yhteistoiminnassa valtion kanssa etsiä oma ”markkinarako” kapealta sektorilta esim. ympäristöteknologian alalta, jolla voidaan olla markkinajohtaja maailmanlaajuisesti. Keskuksella on toimistot Shanghaissa ja Pietarissa, joissa luodaan verkostoa tulevaisuutta varten.
Tuli mieleeni esitystä kuunnellessani ettei Lahdella olisi varaa menettää tällaista toimintaa sisäisiin riitoihin, jotka kaiken lisäksi keskittyvät epäolennaisuuksiin. LAKESin toimintaa kun on arvosteltu monin perustein lähtien toimitusjohtajan pukeutumisesta. Ja kun arvostelemaan ryhdytään niin sen jälkeenhän ei koko toiminnassa voi nähdä mitään hyvää. Lahdessa on virinnyt henki, kaikki alueen kehittämiseen käytetyt rahat ovat hukkaan heitettyä ja mihinkään olemassa olevaan ei saa kajota. Muutoksia tulee joka tapauksessa tapahtumaan tahdomme sitä tai emme. Yrityksiä lopetetaan tai ne siirretään halvemman tuotantokustannuksien maihin, elinkeinorakenne tulee muuttumaan ja teollinen tuotanto on varmasti erilaista kymmenen vuoden päästä kuin nyt. Niin palkansaajien kuin muidenkin alueen veronmaksajien olisi syytä tukea toimintaa, joka luo yrittämisen ja työn tekemisen mahdollisuuksia tälle seudulle myös tulevaisuudessa, jolloin kenties moni nykyinen yritys on jo siirtänyt tuotantonsa muualle tai lopettanut sen.

Siirtymäaika työvoiman vapaassa liikkuvuudessa ei ollut turha Paikallisjärjestön kokouksessa 22.02. vieraillut apulaisjohtaja Matti Viialainen SAK:sta kertoi Palveludirektiivistä ja työvoiman vapaasta liikkuvuudesta. Viialaisen mukaan Palveludirektiivi on SAK:n kannalta hyväksyttävissä ottaen huomioon sen, että Suomi on jo vapauttanut palvelumarkkinat apteekkeja ja takseja lukuun ottamatta. Hyväksyminen edellyttää työehtovalvonnan tehostamista, rekisteröitymisvelvoitetta sekä ulkomaisille yrityksille että työntekijöille. Tilaajavastuu ja rajat ylittävä kanneoikeus on säilytettävä sekä Suomessa että Euroopassa. Direktiivi ei kuitenkaan vaikuta kansallisiin työehtoihin, sopimus- ja neuvotteluoikeusiin, lakko-oikeuteen, kuluttajasuojaan, rikosoikeuteen.
Työvoiman vapaasta liikkuvuudesta Viialainen totesi, että esimerkiksi rakennusalalla kustannusero virolaisen ja suomalaisen yrityksen välillä on 7%:a pelkästään tapaturmavakuutuksista (työsuojelu) johtuen virolaisen yrityksen hyväksi. Työvoiman vapaa liikkuvuus edellyttää kuitenkin tasavertaista kilpailutilannetta. Suomen vaatima kahden vuoden siirtymäaika työvoiman vapaassa liikkuvuudessa ei ollut turha. Tänä aikana Suomen työllisyystilanne parani huomattavasti ja saatiin aikaan tilaajavastuuta koskevat lainsäädäntömuutokset ja em. lakiin rajoitettu kanneoikeus, KRP:n PUT-yksikkö (Pimeän Ulkomaisen työvoiman Torjuntayksikkö) on vakinaistettu ja toimialaa laajennettu sekä Työsuojelupiireihin on saatu 9 ulkomaalaistarkastajaa. Nämä toimenpiteet ja työllisyystilanteen muuttumien helpottivat sopimista työvoiman vapaasta liikkumisesta myös SAK:n puolelta.

Viime aikojen lakot ja lakko-oikeus
23.03. Paikallisjärjestön kokouksessa vieraili AKT:n puheenjohtaja Timo Räty. Hän kertoi lakon syistä ja osa-aikaisen työntekijän asemasta. Räty totesi, että n.50:stä lakonalaisesta yrityksestä vain alle kymmenessä käytetään osa-aikaisia työntekijöitä. Näistäkin yrityksistä on muutama ilmoittanut luopuvansa osa-aikaisista, koska autoalan työaikasopimus antaa hyvän ja taloudellisemman mahdollisuuden käyttää vakinaista työvoimaa ruuhkahuippujen tasaamiseen. Taustalla nähtiin Elinkeinoelämän Keskusliiton halu koetella työehtojen heikentämistä myös aloilla joilla ei voida uhkailla toimintojen siirtämisellä Kiinaan. Tämä tarkoituksenmukainen tilanteiden kärjistäminen aina lakkoon saakka saa aina tuekseen valtalehdet ja yleisönosastokirjoitukset vaatimaan lakko-oikeuden kaventamista. Lakko on kuitenkin monesti työntekijäpuolen ainoa keino torjua työnantajan kohtuuttomat vaatimukset, jotka eivät aina edes lähde tarpeesta vaan tarkoituksenmukaisesta työntekijän aseman heikentämisestä. Ja neuvotteluissahan kaksi osapuolta; miksi vain toisen osapuolen vaatimukset ovat oikeutettuja? Suomessa EK on ymmärtänyt globalisaation niin että tuodaan Aasialaiset työehdot Suomeen kun ay-liikkeessä yleisemmin ymmärretään globalisaation tarkoittavan elintason nousua maapallomme heikoiten menestyvissä osissa.

Vielä tietoa Lahden Wappu 2006-tapahtumasta
Tapahtuma alkaa 01.05. klo 13.30 marssilla Kansantalon (Aleksi 26) edestä, jatkuen Punavankimuistomerkin kautta Lahden satamaan. Juhlat satamassa alkaen klo 14.30. Juhlassa puhujina ovat mm. SAK:n jäsenpalveluosaston johtaja Matti Tukiainen
ja Päivi Uljas SEL:n Eteläsuomen aluetoimistosta.
Varsinaisesta ohjelmasta vastaavat mm. Teatteri Vanha Juko eri kokoonpanoissa,
Nuokun Sirkus, joka ohjelmassaan ottaa huomioon myös perheen pienimmät.
Mukana on mm. ilmapallotaiteilijoita, kasvomaalausta jne.
Tilaisuudessa esitellään ”Kenen joukoissa seisot”- työväenlaulukaraokelevy.
Lopuksi Sataman makasiinissa järjestetään vapputanssit Trio Amazonin
tahdittamana ja väliajalla lauletaan työväenkaraokea.
Ulkolavalla satamatorilla esiintyy The Peace band nuorisolle ja muille joita ei
tanssimusiikki kiinnosta. Tietysti tapahtumassa höyryävät soppatykit, kuullaan torvimusiikkia ja Nuokun Sirkuksen taitelijat esittävät ulkolavalla ja torilla ohjelmiaan.
Tapahtuman järjestelyihin ottaa osaa lukuisa määrä kansalaisjärjestöjä. Jo mainittujen Paikallisjärjestön ja Vanha Jukon lisäksi maahanmuuttajajärjestöjä mm. Sumuko, Irakin työväenpuolue ja muita järjestöjä kuten Lahden Attac, Elämäntapaliiton Lahden Elokolo
ja Antinolla ry. jne.

Heikki Moilanen
puheenjohtaja
SAK:n Lahden Seudun Paikallisjärjestö ry.