Tervetuloa Vappujuhlaan tänne Lahden torille SAK:n Lahden Seudun Paikallisjärjestönkin puolesta.
Tämä on nyt yhdeksäs vuosi peräkkäin kun SAK viettää Lahdessa omaa juhlaansa marsseineen. Tätä ennen oli perinteessä pitkä tauko. Toki mielellämme juhlisimme yhdessä vappua muiden työväenliikkeen järjestöjen kanssa, mutta Lahdessa on päässyt muodostumaan tämä perinne, että kaikki järjestämme omat juhlamme. Kenties vielä joskus näemme senkin ajan, että voimme juhlistaa vappua yhdessä.
Paikallisjärjestön toiminnassa tämä vappujuhla on vuoden näkyvin ja eniten voimavaroja vaativa tapahtuma. Tosin tänä vuonna syksykin on kiivaan toiminnan aikaa, koska tulossa ovat monella tapaa tärkeät kunnallisvaalit. Niiden tiimoilla aikoo Paikallisjärjestökin järjestää tapahtumia ja tuoda tavoitteitaan ja niiden takana seisovia ehdokkaita esiin.
Ja koska ay-liike on nimenomaan työn liike tavoitteet sellaisessa politiikassa, joka mahdollistaa työpaikkojen syntymisen Lahteen. Edellytykset luodaan mm. kaavoituksella sekä liikenneratkaisuilla. Meidän ehdokkaamme eivät voi edustaa EI-liikettä, joka haluaa estää kehityksen alueella.
Myös julkisia investointeja on aikaistettava ja määrärahoja korotettava työllisyyden edistämiseksi. Ensimmäiseksi tulee mieleen Kouluremontit kiireisimpinä Liipolan- Kaikunharjun koulu, jonka uudisrakennus pitäisi saada välittömästi alulle. Jalkarannan uusi koulu kuin myös Kiveriön monitoimitalo, alaluokkineen. Toki kaikkiin uusiin koulurakennuksiin kuulu saada myös kirjasto ja muita tiloja.
Lahden päiväkotipaikoissa on 200 paikan vaje. Päiväkodit olisikin saatava pikimmiten ainakin Karistoon, Renkomäkeen, Riihelän-Kärpäsen alueelle.
Siinä muutamia ajatuksia työllisyyden sekä peruspalvelujen suhteen Lahden kohdalta.
Varmasti näistä asioista löytyy kunnallisvaaliteemoja, joita ajamme järjestönä ja joita myös tukemamme ehdokkaat kannattavat.
Muistutan vielä, että tuossa viereisessä teltassa alkaa ohjelma heti SDP:n vappujuhlan jälkeen. Ensin esiintyvät trubaduurit Rebuar Maruf ja Tapio Aarre-Ahtio ja heidän jälkeensä aloittaa jo vapun tunnusmerkiksikin muodostunut viisitoistahenkinen Slaavilainen duo.
Toivotan TEIDÄT, hyvä juhlaväki näillä sanoilla viettämään vappua kanssamme (aurinkoiselle) Lahden kauppatorille ja kutsun SAK:n Lahden tapahtuman pääpuhujan PRO-liiton puheenjohtaja Antti Rinteen.